Matkailu ja nähtävyydet Kirkko Yläne on ollut Pöytyän kappeli ainakin jo 1392. Vuonna 1875 se erotettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi. Kirkko sijaitsee vuonna 1663 rakennetun kappelikirkon paikalla ja se on rakennettu 1782. Kirkkoon mahtuu noin 600 henkeä. Kirkkotarhan kaakkoisosassa on viime sodissa kaatuneiden hauta, jonka yhteydessä sijaitsee J. Vikaisen tekemä muistomerkki "Rauhan enkeli". Muistomerkin läheisyydessä on Yläneenkartanon 1800-luvulla omistaneen Jägerhorn-suvun hautapaikka. | |  "Kirkko on kauneimpia ajan kirkkoja koko läänissä", todettiin piispankäräjien pöytä- kirjassa pyhän Olavin kirkon valmistuttua
|
|
Kotiseutumuseo Kotiseutumuseo käsittää täydellisen yläneläisen 1700 - 1800 -luvun talonpoikaismiljöön rakennuksineen ja esineineen. Museo on Varsinais-Suomen parhaita paikallismuseoita. Erikoisuutena on koululuokka tämän vuosisadan alkupuolelta. Kesäisin museonmäellä on runsaasti toimintaa, näyttelyjä ja tapahtumia.
| | » Yläneellä vuoden museo (Lue juttu yle.fi sivulta)
|
|
Valasranta Yläneen Valasranta on Pyhäjärven etelärannalla oleva vapaa-ajan viettopaikka, jossa sijaitsee suosittu tanssilava, uimaranta, kioski ja karavaanialue. | |  » Tutustu tarkemmin Valasrantaan
|
|
Kallionokka Kallionokka on suosittu karavaanialue, joka sijaitsee aivan Valasrannan vieressä Pyhäjärven rannalla. Sen järvimaisema kallioineen sekä hiekkarantoineen ottaa kaikenikäiset matkailijat ilolla vastaan. Kallionokka Camping on ympäri vuoden avoinna, tarjoten eri harrastemahdollisuuksia mm. retkeily ja kalastus. | |  » Tutustu tarkemmin alueen tarjontaan |
|
Luontokapinetti Yläneen Luontokapinetti on uudenlainen luonnosta oppimisen keskus, joka valmistui keväällä 2002. Se kertoo kävijälleen maasta, maata peittävistä metsistä ja soista, niiden eläimistä ja kasveista sekä kaikkea tätä ympäröivästä ilmakehästä aina avaruuteen asti. Kun mukaan otetaan vielä ihminen, ovatkin koossa kaikki ne palaset, jotka yhdessä muodostavat sen sotkuisen, toisistaan riippuvien asioiden verkon, jota luonnoksi kutsutaan. Näyttelyssä käynnin jälkeen kävijän on hyvä sulatella näkemäänsä Kapinetin viihtyisässä kahviossa. Kahvion yhteydessä on myytävänä myös paikallisten käsityöläisten luontohenkisiä tuotteita Kahvion yhteydessä on myös auditorio, jossa on mahdollista järjestää suurehkot kokoukset ja juhlat. | |  Auditorio ja kahvila sijaitsevat 1800-luvulla rakennetussa hirsikoulussa, joka hartaudella ja mennyttä kunnioittaen on nyt kunnostettu Luontokapinetin käyttöön. » Tutustu tarkemmin luontokapinettiin
|
|
Vanhakartano Vanhakartanon historia liittyy läheisesti Yläneen historiaan, suurin osa pitäjää on ollut kartanon alusmaita. Kartano on peräisin keskiajalta, vuosisatojen kuluessa se on ollut useiden tunnettujen aatelissukujen, kuten Fleming-, Creutz-, Lybecker- ja Jägerhorn-suvun omistuksessa. Vanhakartano on nykyisin yksityisomistuksessa. 1800-luvun alussa puolet kartanosta myytiin Sahlberg-suvulle. Sahlbergien aikana perustettiin silloisen Uudenkartanon maille Pyhäjärven rannalle hedelmäpuutarha, Huvitus, jossa myöhemmin toimi niin alkoholistiparantola, tyttökoti kuin koulukotikin. Nykyään siellä toimii MLL:n kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvitus. Maankuulu Huvitus-omena muuten juontaa alkunsa Huvitukseen. | |  Kuva Museoviraston sivuilta (www.rky.fi) » Lue lisää vanhakartanosta
|
|
Vaskijärven luonnonpuisto Vaskijärven luonnonpuisto on lounaissuomalaiseksi alueeksi säilynyt harvinaisen erämaisena. Puisto sisältää useita karuja kermikeitaita, jotka ovat melko kuivia ja rämevoittoisia. Soiden keskellä on lukuisia kirveen koskemattomia metsäsaarekkeita järeine kuusikkoineen. Puistoon kuuluu sille nimen antaneen Vaskijärven lisäksi kolme rämerantaista järveä. Luonnonpuistoon voi tutustua ilman erikoislupaakin kahta sen läpi kulkevaa vaellusreittiä käyttäen, jotka ovat osa Kuhankuonon retkeilyreitistöä.
| |  » Lue lisää Vaskijärven luonnonpuistosta » Lue lisää Kuhankuonon retkeilyreitistöstä
|
|
Kuhankuono Yläneen eteläkärjessä oleva 8 kunnan rajakivi eli Kuhankuono on ainutlaatuinen ainakin Pohjoismaissa. Kiveen tulevat Yläneen lisäksi Nousiaisten, Vahdon, Pöytyän, Auran, Mynämäen ja Maskun (enklaavi) kuntien sekä Turun kaupungin rajat.
| |  Kuhankuonon rajakivi
|
|
Lystmettä Lystmettä on Uudessakartanossa Yläneenjoen rannalla sijaitseva Uudenkartanon kyläyhdistyksen ylläpitämä kesäteatteri- ja huvialue. Lystmetän perinteinen perhejuhannus kokoaa ihmisiä juhannusaattona kunnan rajojen ulkopuoleltakin ja kesäteatteriesityksiin saapuu täysiä katsomoita kahden viikon ajan juhannuksesta alkaen. Lisäksi elokuun puolessa välissä näytetään pari yönäytöstä, jotka valaistuksineen ovat kerrassaan upeita. Kyläyhdistys on rakentanut teatterin viereen vuonna 2001 saunarakennuksen, jota saa vuokrata myös kokous- tai majoitustilaksi. | |  Uudenkartanon kyläyhdistys on luonut Lystmettään toimivan ja tyylikkään vapaa-ajankeskuksen. » Lue lisää Lystmetästä
|